Vierailija postaus Epulta; kokemuksia Swipestä

Ensimmäisen kosketukseni Swipen tuotteisiin sain kun menin Maaritille töihin. Olinhan minä tietenkin kuullut heidän ylivoimaisesti parhaista siivoustuotteistaan, mutta minun kohdallani se piti päästä itse todistamaan ennenkuin tajusin asian. Multiclean ja Sanit tulivat pian tutuiksi, ja pian meille kotiutuikin sitten Sanit kun vessanpesuaine kotona pääsi loppumaan. Olin nimittäin päättänyt toimia järkevästi, ettei vanhat aineet jää sitten kaapin perälle pyörimään. MC minulta puuttuu vieläkin, mutta tuskin kauaa kun olen huomannut että sillä saa myös esimerkiksi matot ja sohvat tahrattomiksi.
On ehkä vaikea kuvitella, että kun ihminen tulee töistä siivoamasta, hän haluaa aloittaa vapaa-aikansa kuuraamalla vessaa. Niin siinä kuitenkin kävi, kun Sanitin kanssa kotiin palasin. Ja olin todellakin tyytyväinen, ei ollut meidän vessa ollut ikinä niin puhdas. Pidän ehdottomasti siitä miltä Sanit tuoksuu.
Seuraavaksi pääsin vaihtamaan pyykinpesuaineet. 30/60 pääsi tietenkin kotona heti testiin, sillä kun oli luvattu lähtevän termospullot helposti puhtaiksi. Minun mielestä käyttökelvottomaksi pinttyneet miehen termosmukit tulivatkin yhdessä harjan pyötäytyksessä puhtaaksi kun annoin kiehuvan veden ja teelusikallisen 30/60 jauhetta tunnin vaikuttaa, ei ollut mitään höpöjuttuja se. Pyykin kanssa toimivat moitteettomasti, ennen valkoiset toppahousut, jotka olivat jo roskiin menossa muututtuaan osittain harmaiksi, saivat uuden elämän. Family Whiten ja 30/60 jauheen kanssa kuitenkin yksi suurin ylivertaisuus on mattojen pesu. En ollut kovinkaan pahoillani koiranpennun sotkiessa sen toisen niistä kahdesta matosta mitä meillä vielä lattialla oli, parempi matonpesutapa käyttöön! Varsinkin 30/60 on ollut kyllä aivan ihmeaine, monista paikoista joita puhtaaksi luulin on lähtenyt sillä niin mustaa vettä että en olisi koskaan uskonut että meillä on niin likaista.
Ja jossain kohti mieheni kuuli töissä että autonpesuun käy hyvin sininen Swipe, joten hankin sinisen Swipen ja Somthing elsen muka sillä varjolla että hän voi pestä niillä autoa… No hän ei kovin usein pese autoa eikä ole niitä kokeillut, mutta itse olen tietenkin. Swipe’else on näissä varsinkin todellinen taika-aine. On tullut kokeiltua pestä todella likaista grilliä, uunia jota en saanut kaupan uuninpesuaineilla puhtaaksi, tahranpoistoa vaatteista. Vanha tolu on kelvannut vielä siihen että pesen koiranpennun pissoja lattialta, mutta välillä iskee tarve pestä sitten koko lattia sinisellä swipellä. Mielikuva Swipen paremmuudesta on vahva.
Swipe aiheuttaa todellakin siivoushulluutta, eräänä aamupäivänä sain suuren halun pestä ikkunoita, jopa vessanpesu on jotenkin niin paljon mukavampaa että tulee suoritettua useammin. Koen siivoamisen näiden kanssa niin paljon mukavammaksi, että mielestäni kaikki nämä suorastaan nostavat elämänlaatuani. Koska hei, jos joku mitä kuitenkin joutuu tekemään aina, on mukavampaa kuin ennen, niin silloinhan koko elämä on vähän mukavampaa.
Siivousiloa kaikille toivottaa Eppu
PS. Pyysin itse että saisin kirjoittaa vierailijajutun Maaritin blogiin, olen vähän innostunut näistä ja halusin päästä jonnekin jakamaan omia kokemuksiani.

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *