Avainsana: kiitos

Vierailija postaus Epulta; kokemuksia Swipestä

Ensimmäisen kosketukseni Swipen tuotteisiin sain kun menin Maaritille töihin. Olinhan minä tietenkin kuullut heidän ylivoimaisesti parhaista siivoustuotteistaan, mutta minun kohdallani se piti päästä itse todistamaan ennenkuin tajusin asian. Multiclean ja Sanit tulivat pian tutuiksi, ja pian meille kotiutuikin sitten Sanit kun vessanpesuaine kotona pääsi loppumaan. Olin nimittäin päättänyt toimia järkevästi, ettei vanhat aineet jää sitten kaapin perälle pyörimään. MC minulta puuttuu vieläkin, mutta tuskin kauaa kun olen huomannut että sillä saa myös esimerkiksi matot ja sohvat tahrattomiksi.
On ehkä vaikea kuvitella, että kun ihminen tulee töistä siivoamasta, hän haluaa aloittaa vapaa-aikansa kuuraamalla vessaa. Niin siinä kuitenkin kävi, kun Sanitin kanssa kotiin palasin. Ja olin todellakin tyytyväinen, ei ollut meidän vessa ollut ikinä niin puhdas. Pidän ehdottomasti siitä miltä Sanit tuoksuu.
Seuraavaksi pääsin vaihtamaan pyykinpesuaineet. 30/60 pääsi tietenkin kotona heti testiin, sillä kun oli luvattu lähtevän termospullot helposti puhtaiksi. Minun mielestä käyttökelvottomaksi pinttyneet miehen termosmukit tulivatkin yhdessä harjan pyötäytyksessä puhtaaksi kun annoin kiehuvan veden ja teelusikallisen 30/60 jauhetta tunnin vaikuttaa, ei ollut mitään höpöjuttuja se. Pyykin kanssa toimivat moitteettomasti, ennen valkoiset toppahousut, jotka olivat jo roskiin menossa muututtuaan osittain harmaiksi, saivat uuden elämän. Family Whiten ja 30/60 jauheen kanssa kuitenkin yksi suurin ylivertaisuus on mattojen pesu. En ollut kovinkaan pahoillani koiranpennun sotkiessa sen toisen niistä kahdesta matosta mitä meillä vielä lattialla oli, parempi matonpesutapa käyttöön! Varsinkin 30/60 on ollut kyllä aivan ihmeaine, monista paikoista joita puhtaaksi luulin on lähtenyt sillä niin mustaa vettä että en olisi koskaan uskonut että meillä on niin likaista.
Ja jossain kohti mieheni kuuli töissä että autonpesuun käy hyvin sininen Swipe, joten hankin sinisen Swipen ja Somthing elsen muka sillä varjolla että hän voi pestä niillä autoa… No hän ei kovin usein pese autoa eikä ole niitä kokeillut, mutta itse olen tietenkin. Swipe’else on näissä varsinkin todellinen taika-aine. On tullut kokeiltua pestä todella likaista grilliä, uunia jota en saanut kaupan uuninpesuaineilla puhtaaksi, tahranpoistoa vaatteista. Vanha tolu on kelvannut vielä siihen että pesen koiranpennun pissoja lattialta, mutta välillä iskee tarve pestä sitten koko lattia sinisellä swipellä. Mielikuva Swipen paremmuudesta on vahva.
Swipe aiheuttaa todellakin siivoushulluutta, eräänä aamupäivänä sain suuren halun pestä ikkunoita, jopa vessanpesu on jotenkin niin paljon mukavampaa että tulee suoritettua useammin. Koen siivoamisen näiden kanssa niin paljon mukavammaksi, että mielestäni kaikki nämä suorastaan nostavat elämänlaatuani. Koska hei, jos joku mitä kuitenkin joutuu tekemään aina, on mukavampaa kuin ennen, niin silloinhan koko elämä on vähän mukavampaa.
Siivousiloa kaikille toivottaa Eppu
PS. Pyysin itse että saisin kirjoittaa vierailijajutun Maaritin blogiin, olen vähän innostunut näistä ja halusin päästä jonnekin jakamaan omia kokemuksiani.
Mallin hommissa

Mallin hommissa

Pitkä työviikko takana ja perjantai koitti. Olipa silti äärimmäisen ihana ja raikastava kokemus lähteä Vaateliike Kirstin malliksi muotinäytökseen!
10981964_888130007897319_1787713035910220170_nValmistautuminen alkoi jo edellisenä päivänä kun hiusten punaisuutta lisäsin suoravärillä. Sitten jatkui aamulla kun kävin Kauneuspalvelu Sanna Aaltokoskella huoltamassa ripset. Työpäivän loputtua hujautin vielä meikit naamaan ja VoeSlimit vaatteiden alle. Yhden virheen tein valmisteluissa. Omat vaatteet olisi saaneet olla vielä helpommin riisuttavat, erityisesti paita, sillä ei meinannut vaatteiden vaihdossa pysyä hiukset kuosissa sitten millään.

Ajattelin mennä jo hyvissä ajoin Vaateliikkeelle että en pöjlä ala kotona jännittämään 😀 Se oli fiksu ratkaisu sillä mukavasti putkahteli tuttuja putiikkiin ja pääsi heitä jututtaan 🙂
Lisäksi ehdittiin vielä tehdä viime hetken muutoksia vaatteisiin Kirstin kanssa. Alunperinkin oli tarkoitus minun pukea näytökseen Melutalon tunika, mutta vaihdettiin vielä tunikaa ja otettiinkin värikkäämpi tunika värikkäälle tyypille 😉

No sitten jo h-hetki koitti. Alkoi jo ihan oikeasti jännittää niin ettei nimilappu meinannut kädessä pysyä. Ja olin vielä näytöksen viimeinen malli. Kun Kirsti kuulutteli että nyt pitäisi sitten minunkin malli parini kanssa verhon takaa näyttäytyä niin tuntui että otankin pari askelta taaksepäin ja hyppään takahuoneen ikkunasta ulos 😀 En kuitenkaan sitä tehnyt vaan rohkeasti raotin verhoa ja menin odottelemaan vuoroani lähteä kävelemään.  Ensimmäisestä kävely kierroksesta en muista mitään, mutta en ainakaan kaatunut! Se olikin vasta niin sanotusti harjoittelu kierros sillä esittelimme vain ”arkiasun”, johon minulla kuului farkut ja se Melutalon tunika.
Sitten taas jännitimme hetken ”taka osastolla”. Ja todellinen show-time alkoi. Toisellä kierroksella muistin ehkä jopa yrittää hymyillä. Pyörin kuin väkkärä pitkin vaateliikkeen käytäviä. Ja kun Kirsti luvan antoi poistua niin kiireen vilkkaan vaihtamaan juhla-asu, johon minulla kuului aivan äärettömän ihanan tuntuinen harmaa mekko ja harmaa bolero. Lisäksi lisäsimme violetit helmet kaulaan. Ehdin yllättävän hyvin saamaan uudet vaatteet päälle ja ehdin vielä hetken jännittämäänkin ja vilkaisemaan peiliin että vieläkö on puuterit ja huulivärit kunnossa. Vaikka minulla on todella hylkivät huulet niiin silti pysyi NaturCaren musta huuliväri hyvin huulilla. Lisäsin ennen viimeistä näytöstä ihan minimaalisesti ihan huulien sisäosaaan.

Toinen varsinainen näytöskierros sujui jo melkein mallikkaasti. Muistin heilutella mekkoa ja ehkä hymyilläkin. Ja edelleen pysyin pystyssä! Varsin onnistunut ilta! Lupauduin vissiin jo mukaan että jos mallia tarvitaan niin olen käytettävissä tällaisissa tilaisuuksissa.

Kiitos kaikille perjantaina mukana olleille! Ihan huikea päivä! Näytökseen jälkeen vasta valitettavasti itse ehdin tajuamaan että tosiaan siellä oli mukana myös Jonna Jämsä ja Kati Ahola tekemässä kulmien ja ripsien värjäyksiä.  Kiitos myös heille paikalla olosta vaikken heitä sen enempää ehtinyt moikkaamaan. 

Hukkasinko joulumieleni?

Hukkasinko joulumieleni?

20141208_124500 (1)Ahh, niin ihana joulun aika! <3 Joululaulut soi ja lapset leikkivät ulkona lumella, sisällä palaa ihanasti jouluvalot ja kynttilät <3

Hetkinen hetkinen, tänä vuonna kelit ovatkin olleet hieman erilaiset (ihan kuin ei koskaan aikaisemmin olleet). Koko joulu on siis pilalla? Onhan se toki totta että ei näky ikkunasta niin jouluinen olekaan, ainakaan vielä.

Mutta jos ulkona keli on huono niin onko koko joulu pilalla?

Emmehän me voi edes itse tuohon säähän vaikuttaa, vai voimmeko? Minä en ainakaan usko että nyt tältä istumalta pystyisin lumisateen meille tekemään (pitkällä tähtäimellä, en tiedä). Mutta yksi asia on aivan varma: omaan asenteeseeni voin vaikuttaa juuri tässä ja nyt!

Jos viihdyt siinä tunnetilassa, että joulu on syvältä ja tylsää ja turhaa joutenloa ja hirveä rahan reikä vain, niin silloinhan sinulla on kaikki hyvin, jatka valittamista ja korosta tunnettasi turhautuneena.

Mutta minä olen sellaista ihmistyyppiä että en siinä tunnetilassa viihdy. Minusta joulu on ihanaa aikaa. On pieniä jännittäviä hetkiä kun piilotellaan lapsilta ja ehkäpä toisilta aikuisiltakin lahoja, jotta saa yllättää itselleen tärkeitä ihmisiä sitten kun pukki tuo lahjoja. No voisihan siitäkin ottaa itselleen stressin, mutta olen taas pitänyt mieleni avoimena ja niin niitä kivoja ilahdutus ideoita on tupsahdellut sieltä ja täältä 🙂

Joulu on mielestäni myös ihanaa rauhoittumisen aikaa. Saamme nauttia rauhassa läheistemme seurasta. Lisäksi voimme syödä ja syödä ja syödä jouluherkkuja navat täyteen ja senkin jos saat tehdä läheistesi kanssa niin WAU.

Joulun tunnelma muutenkin on jotenkin rauhoittava, kynttilän pieni liekki lepattelee ja jouluvalot tuovat hämyisen valaistuksen sisälle.

Vuorotyö tuo omat haasteensa minunkin joulun viettoon, mutta saan olla todella kiitollinen täysin vapaasta jouluaatosta! Joulupäivänä sitten jo palaankin töihin, mutta enhän minä koko vuorokautta töissä ole, on siinäkin aikaa nauttia joulun tunnelmasta.

Täten toivotan teille juuri sellaista joulua kuin itse kukin haluaa. Muristaan kaikki porukalla huonoa keliä ja rahan menoa tai sitten hiiviskellään kuin pienet tontut konsanaan ja hihitellään. Molempi parempi, kunhan tehdään se yhdessä, tuskin kukaan yksin haluaa jouluna olla <3

HomCare kutsut yhdistyksen hyväksi

HomCare kutsut yhdistyksen hyväksi

Olethan tietoinen, että HomCare kutsuja voit pitää myös vaikkapa kyläyhdistyksen, koululuokan tai seuran hyväksi?

Kutsut voidaan pitää muutoin ihan normaaliin tapaan:

Emäntä kutsuu ystäviään kotiinsa kutsuille, tuotteet esitellään ja tuotteita pääsee myös testaamaan (se mitä testataan, riippuu kutsujen teemasta) ja kahvitellaan. Lopuksi tehdään tilauksia ketkä haluaa jotain tilata (HUOM! mitään ostopakkoa ei ole).

Tai voidaan myös pitää kutsut vaikkapa koululuokassa:

Tällöin tulee paikalle mahdollisimman moni luokkkaa tukeva äiti tai isä tai vaikkapa koululaisen kummi ystävineen. Kutsut pidetään samaan malliin kuin kotonakin. Edelleenkään ostopakkoa ei ole.

Ero normaaleihin kutsuihin:

Normaaleilla kutsuilla emäntä saa kutsuedun edestä tilata itselleen sopivia tuotteita. Mutta kun kutsut järjestetään vaikkapa nyt sen kyläyhdistyksen hyväksi niin kyläyhdistyksen tilille maksetaan kutsuedun suuruinen summa rahaa.

Näin kun tilaamme itsellemme laadukkaita tuotteita (vaikkapa shampoota, kodin siivousainetta ja pyykinpesuainetta), niin tuemme samalla omaa kylää, lapsen koululuokan retkirahastoa tai urheiluseuran toimintaa.

Uskallatko antaa kiitosta?

Uskallatko antaa kiitosta?

Mitä isä edeltä sitä poika perästäNiin monessa asiassa olen huomannut, että ympärillämme olevat lapset katsovat meistä isoista mallia omaan käytökseensä. Niin hyvissä tavoissa kuin huonoissakin. Lapset ovat huomanneet kuinka autamme toiselle lapselle vaatteita päälle. He ovat ehkä katselleet kun pieniä vauvoja syötetään. Mitä tapahtuu lasten leikissä, no siellähän puetaan ja syötetään nukkeja. Usein voit nähdä nimenomaan itsesi ja elekielesikin niissä leikeissä lapsen kautta. Ja kuten kuvasta näkyy, myös työskentely asento voi ”periytyä” isältä pojalle.

Lastenhoito tehtävissä me aikuiset toitotamme lapsille että mitäs sitä nyt sanotaan kun on kiitoksen paikka. Mikä on sinänsä kyllä oikein hyvä asia, ei pieni lapsi välttämättä tiedä missä kohtaa se kiitos tulee sanoa. Mutta voisikohan lapsi oppia sanomaan kiitos, jos me aikuiset kiitämme myös saadessamme jotakin tai muulloin kun on aika olla kiitollinen tai kiittää jostakin? Onhan lapsi oppinut ihan samalla tavalla sanomaan kirosanat oikeassa kohdassa.

Oletko koskaan sanonut liian usein kiitos ja harmitellut jälkeenpäin että tuli kaveria kiitettyä? Itse olen ainakin huomannut aivan liian usein miettiväni jälkeenpäin kun ei tullut kiitettyä.