Maarit

Moikka!

Olen Maarit Halonen (os. Huttunen) Arjen Avuxi Oy:n yrittäjä ja Saku ja Aleksi poikien äiti! Perheeseemme kuuluu myös mieheni Mika ja koiramme Kaapo. Asumme Pyhäjärvellä järvenrannalla ja kotimme yhteydestä löytyy meidän toimisto. Toimisto on avoinna vain sovitusti eli jos haluat tulla esimerkiksi juttelemaan siivousasioista tai noutamaan HomCare tuotteita niin kannattaa olla etukäteen yhteydessä että olemme kotona.

Tiesittekös, että aikanaan lähdin siivoojaksi opiskelujen ohessa kun ”ei mitään muutakaan ollut tarjolla”. Mutta kuinkas kävikään? Ihastuin työhön niin että tosiaan vuonna 2009 aloin tarjoamaan siivous ja kotityöpalveluita toiminimellä. Toiminimi minulla oli silloin jo valmiiksi sillä osa-aikaisena yrittäjänä olin toiminut jo vuodesta 2006! Vuonna 2012 syntyi sitten jo Arjen Avuxi Oy! Ja samoihin aikoihin löysin Swipen puhdistusaineet. Vihdoin käytössäni oli siis siivousaineet joiden tehoon, turvallisuuteen ja taloudellisuuteen olin täysin tyytyväinen!

Nyt tärkeimpiä tehtäviäni yrityksessä on juoksevien asioiden hoitaminen kuten Teijan siivouskalenterin täyttäminen Pyhäjärvellä, lisäksi Kiuruvedelle töiden järjestäminen. Hyla syväpuhdistuksia olen onnistunut myös hyvin nyt markkinoimaan lisäpalveluna asiakkaille.  Enimmäkseen keskityn nyt HomCare tuotteiden jälleenmyyntiin ja myyntitiimini auttamiseen. Tässä ohessa opiskelin Kodin Hyvinvoinnin Asiantuntijaksi, joten pikku hiljaa myös uusia palveluita saatavilla.

Lisää tarinaa yrittäjästä kertoo mm. Pyhäjärven Sanomat. Tässä LINKKI Facebookissa jaettuun kuvaan.

Lisätietoa palveluista:

Siivous

HomCare tuotteiden edustus

Erikoissiivoukset / Syväpuhdistukset
Lattioiden tehopesut Nilfisk yhdistelmäkoneella
Ota rohkeasti YHTEYTTÄ

2 kommenttia artikkeliin “Maarit

  1. Hei.
    Olohuoneen sohva kaipaisi ns paikoilleen pesua.Iso kulma sohva,kankainen ei irrotettava päällinen.Sinulta varmaan löytyy putsauskonstit😄Mikä olisi hinta? Ja milloin pääset käymään?

    1. Haa tänne olitkin laittanut tän viestin 🙂 Onneksi laitoit myös Tiina spostia niin tämä onkin jo hoidossa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *