Lastenhoito – työ jolla ei ole merkitystä hoitajalle

Luin juuri erittäin karrikoidun, mutta erittäin hyvin kirjoitetun pätkän siitä kuinka todellisuus päiväkotimaailmassa ei kohtaa sitä kuvaa mikä useimmilla on. Itsekin liian usein kuulen sitä kuinka helppoa on lastenhoitajan tai lastenarhanopettajan työ päiväkodissa. ”Päiväkoti – paikka, jossa työntekijät saavat palkkaa hiekkalaatikolla istumisesta ja päiväunien nukkumisesta.”

Itse en juuri tällä hetkellä ole töissä päiväkodissa, enkä nykyisellä asuinpaikkakunnallani ole ollutkaan, mutta urani aikana olen nähnyt jo muutaman erilaisen työyhteisön ja työympäristön. Olen nauttinut siitä työstä! Erityisesti viimeisimmästä paikasta, jossa olin töissä (ne ketkä minut tuntevat päätelköön paikan ;)).
Lähdimme kokeilemaan pienryhmäpedagogiikkaa. Eli meidän talossa ja minun ryhmässäni se tarkoitti sitä että pääsemme lähemmäksi lasta ja perhettä, jotta voimme toteuttaa paremmin kasvatuskumppanuutta (TÄSSÄ siitä lisää). Eli minun ei tarvinnut tuntea kaikkia koko talon lapsia ja heidän tarpeitaan (toki nyt ns. nimeltä piti tuntea) vaan sain keskittyä juuri siihen minun omaan pienryhmääni, johon kuului 7 neljävuotiasta lasta. Suurimman osan päivästä vastuullani olivat vain he ja heidän tarpeensa.

Pääsin oikeasti todella lähelle perhettä ja lasta. Tunsin lapset paremmin kuin hyvin. Ennen kun ryhmässä oli jopa yli 20 lasta ei minun kapasiteettini riittänyt mitenkään muistamaan jokaisen lapsen kaikkia asioita. Kuten esimerkiksi, osaako nyt se ja se hyppiä yhdellä jalalla tai oikein kun oli hulina päivä ei minulla ollut enää aavistustakaan että kuka söi hyvin ja kuka huonosti.

Erityisesti siis viimeisin työpaikka sai minut ajattelemaan sitä, saako hoitotäti välittää hoitolapsesta ja hänen perheestään. Toki onhan jo aikaisemmista työpaikoista jäänyt yksittäisiä lapsia ja yksittäisiä perheitä mieleen, mutta ei samassa mittasuhteessa, koska työnhektisyys piti huolen siitä, että ei pääse rakentaamaan niin hyvää kasvatuskumppanuussuhdetta mitä viimeisimmässä paikassa. Minä oikeasti välitin todella niistä perheistä. He olivat minulle tärkeitä. Sillä oli oikeasti merkitystä miten asiat heidän kanssaan hoidettiin. Ei sille tunteelle löydy sanoja. He ovat ajatuksissani vielä tänäkin päivänä, hyvällä tavalla.  Mutta senhän piti olla vain työpaikka, jossa vain käydään ja tehdään työt ja tullaan kotiin.

Tämä pieni ryhmä lapsia perheineen opetti minulle paljon! Toivottavasti edes jotain Maaritin jorinoita on jäänyt lapsillekin mieleen <3 Jotain sellaista mikä kantaa elämässä vielä pitkälle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *